
Tilan tarina



Raija kertoo:

Olin 20-vuotias nuorikko, kun ostimme mieheni kanssa tämän Kellmanin talon vuonna 1959. Olimme etsineet uutta kotia ja viljelytilaa jo jonkin aikaa ja sitten naapurissa asuva, lapseton, iäkäs pariskunta Lyydia ja Armas Kellman päättivät myydä tilansa ja muuttaa Mikkeliin. Puolisoni syntymäkoti on Kipparintien päässä oleva Kipparin tila.
​
Kellmanin tila on ollut asuttu 1700-luvulta lähtien. Hannele Wirilander Pitäjän historia -kirjassa kirjoittaa ensimmäisestä isännästä näin: ” Mitalin sai myös 31-vuotias Karl Jonas Kellman Mikkelin Taipaleen kylässä asuva ruotusotamies. Sotimisen ja maanviljelyksen lisäksi hän osasi sepän ja kirvesmiehen taitoja.” Kyseessä oli urhoollisuus mitali kunnostautumisesta Porrassalmen taistelussa v.1789. Monitaitonen on isännän pitänyt olla siihen aikaankin.
​
Talokaupassa tuli hurjan velan lisäksi viisi lypsävää, hevonen, kiviset pellot, hakatut metsät, mutta elämä omassa talossa tuntui hienolta. Tyttäremme Pauliina ja Katariina syntyivät. Perille taloon asti oli vain kärrytie, mutta eihän niitä autojakaan ollut. Saimme kuitenkin puhelimen ensimmäisenä koko kylällä. Sähköt vedettiin kylälle vasta vähän myöhemmin.
​​​
1960-luvulla rakensimme ensin rantaan rantasaunan ja sen jälkeen uuden asuintalon. Peltoja hoidettiin aluksi hevosvetoisilla työkoneilla ja myöhemmin naapurin traktorilla. Kesä oli työteliästä aikaa, mutta talvikaudella isäntä ehti tehdä metsätöitä ja minä hoidin eläimiä, kotia ja lapsia.
​
Luovuimme karjasta 1970-luvulla ja aloitimme perunan, mansikan ja porkkanan viljelyn. Oma traktorikin hankittiin. Kohta tämän jälkeen innostuin myös pellavasta. Ensin kasvatin ja muokkasin, mutta pian keskityin ainoastaan kehräämään ja värjäämään kuitua. Opiskelin myös värjäystä. Kudonnaisia oli kesäisin myynnissä pienessä punaisessa aitassa pihalla. Siitä Raijan Aitta sai nimensä.
​
Rakensimme rantaan omista puista ensimmäisen vuokrattavan lomamökin ja myöhemmin perheen yhteisellä päätöksellä remontoimme vanhan kivinavetan kahvila, myymälä ja työtilaksi.
​
Tyttäreni ovat hoitaneet ansiokkaasti tilaa reilut kaksikymmentä vuotta. Ilolla olen seurannut heidän uutteruuttaan ja aikaansaannoksiaan.​
"Olen nyt hyvin onnellinen, kun tilan pito jatkuu lapsenlapseni Kimmon ottaessa vetovastuun."
Katariina kertoo:

Isämme yllättävän poismenon jälkeen vuonna 1999 päätin muuttaa pysyvästi tilalle. Kotiteollisuusopettajan koulutuksestani oli kyllä hyötyä pellavakaupan kehittämisessä, mutta marjanviljelyä piti opiskella. Äidillä onneksi oli kokemusta, joten alkoihan sekin sujua. Kesäapuna ja yhtiökumppanina on ollut siskoni Pauliina.
​
Lisäsimme vähitellen marjanviljelypinta-alaa ja saimme uusia asiakkaita. Mansikat ja vadelmat olivat pääosassa, myöhemmin istutimme mustaherukkapensaita. Onneksemme olemme saaneet luotettavat, pitkäaikaiset työntekijät avuksi tilalle.
​
Pellavakauppa kehittyi käynnistäessämme oman kankaiden maahantuonnin. Teimme omana tuotantona kodintekstiilejä ja myös pienen malliston omia pellavavaatteita. Yhteistyössä Pirtin Kehräämön kanssa teimme Wolli-villapellavalankaa. Olimme osakkaana Tukkipuoti -myymälässä ja Made in Saimaa shopissa Mikkelissä. Kiersimme erilaisissa käsityömyyntitapahtumissa ympäri Suomen. Myöhemmin aloitimme myös pellavatuotteiden ja pellavakankaiden verkkokaupan.
​​
Pellavakauppa tuotti toimeentulon vuosikymmenen ajan ja sain tehdä mieleistäni luovaa ja itsenäistä työtä. Luonnonmateriaalit, käsin tekeminen ja perinteet ovat edelleen lähellä sydäntäni.
​
Rakensimme v. 2013 kaksi uutta lomahuvilaa vuokrakäyttöön. Ankkuri ja Puikkari ovat olleet suosittuja lomanviettopaikkoja. Tykkään moderneista, hienolla paikalla sijaitsevista lomamökeistä edelleen itsekin.
​
Koronan jälkeen päätimme kuitenkin luopua pellavakaupasta ja keskittyä vain marjanviljelyyn, mökkivuokraukseen ja kesäkahvilaan.
"Jatkamme Pauliinan kanssa tilan töissä edelleen, mutta onnellisina siirrämme hiljaista tietoa ja vastuuta nuoremmille."
Kimmo kertoo:

Olen syntynyt Helsingissä ja asunut pääkaupunkiseudulla koko ikäni. Kesäkokemuksia maataloudesta on kuitenkin kertynyt runsaasti. Opiskelin ammatin tekniseltä alalta ja nyt täällä maalla uutta elämänvaihetta aloittaessani lisäksi maatalousalaa. Innostuneena olen aloittamassa Kellmanin tilan uutena isäntänä yhdessä puolisoni Rebekan kanssa. Oma koti, jota olemme rakkaudella remontoineet, löytyi onneksi tilamme naapurista.
​
Tulemme jatkamaan marjanviljelyä ja mökkivuokrausta. Kehitämme uusia viljelymenetelmiä mm. kastelua ja hankimme uusia marjalajikkeita. Myöhemmin ehkä kokeilemme myös uusia kasveja.
​
Harrastan metsästystä, kalastusta ja liikuntaa. Nautimme ulkoilmaelämästä, vuodenaikojen vaihtelusta ja itsenäisyydestä yrittäjinä.
​
​
Haluamme palvella hyvin kaikkia asiakkaitamme. Tervetuloa marja-asiakkaaksi, kesäkahveille ja viihtymään mökeillemme!


